Grundtvig-asiantuntijavaihto

Olen Heli Hukkanen, kieltenopettaja Liedon-Tarvasjoen kansalaisopistossa (lähellä Turkua). Minulle on myönnetty elinikäistä oppimista tukevan Grundtvig-ohjelman (uusi nimi Erasmus+) asiantuntijavaihtoapuraha. Olen kolme kuukautta opettajavaihdossa Espanjassa, Extremaduran itsehallintoalueella.

maanantai 28. lokakuuta 2013

BACHATAA JA MUITA HARRASTUKSIA + 12.10.

Suomessa minulla ei ole mahdollisuutta harrastaa arki-iltaisin, kun illat ovat työaikaani. Nyt ehdin kyllä tanssiharrastuksiin, Baile de Salón on kaksi kertaa viikossa klo 20.30-22. Flamencoa on tunti viikossa, alkaen klo 20.



Flamenco on todella vaikeaa. Yritän välillä harjoitella kotona, mutta askelsarjat eivät mene tajuntaani ja rytmin nopeus ja minun askeleeni ovat jotenkin mahdoton yhdistelmä.

Kun meidän vanhempien naisten tunti alkaa, kaikkein pienimmät tyttöset lopettavat oman tuntinsa - saatan myöhemmin vaihtaa kuvan heidän harjoituksiinsa, kun he ovat niin söpön näköisiä flamencohameissaan.



Baile de Salón on mukavampi harrastus ja ryhmässä on muutama mieskin. Me näemme pari kertaa viikossa, joten kurssilaiset tulevat tutuiksi. Ryhmässä on sekaisin meitä alkeislaisia (enemmistö) ja pidemmällä olevia. Ja porukassa on tosi hauskoja tyyppejä! 


Koska kyseessä on paritanssi, opettaja määrää aina osan naisista miehiksi, koska naisia on sen verran enemmän.  Lucía parka joutuu aina olemaan mies, hän on kuulemma joutunut viemään jo viisi vuotta ja niinpä hän onkin erittäin hyvä tanssittaja. Hän on tosi hauska ja macholla tavalla vitsikäs, mutta ei yrityksistään huolimatta yleensä onnistu pääsemään naiseksi.

Tässä kuvassa Luci (harmaat housut) on onnensa kukkuloilla, kun on kerrankin saanut luvan olla nainen! Tosin hän vaihtoi mieheksi jo puolessa välin harjoitteluamme. Raitaleggingsit kuuluvat opettaja Tanialle, joka on yleensä mies, eli viejä.


-         Olen pysynyt yllättävän hyvin rytmeissä kiinni, vaikka tanssit vaihtuvat. Ensimmäistä kertaa koskaan on myös salsa sujunut! Aivan uusi tanssi minulle on ollut bachata, mutta se on ollut myös riemastuttava tuttavuus. En ikävä kyllä ehdi oppia siitä kuin perusaskeleet, joten en pääse kunnolla tanssimaan. Pari pidemmällä olevaa on sitä väliajalla tanssinut näytösluontoisesti ja onpa upea tanssi!
-         
Yleensä meitä on paikalla pariton määrä ja vaihdamme paria koko ajan. Tässä harjoittelen Juanin kanssa.



Jos onnistuu, laitan pari videopätkää tansseistamme. Grazyna on tullut porukkaamme mukaan myös ja hän halusi kuvata minun kamerallani kun Tania-opettaja tanssii rupeamamme lopussa bachataa Danin (Daniel) kanssa. Hän kuvasi huomaamattani ensin, kun minä olin harjoittelemassa Manun (Manuel) kanssa, kesto 01:27. En osannut laittaa sitä tähän, joten kokeilin YouTubea ja nyt se löytyy tästä: Practicando la bachata en Castuera; tällä lauseella se löytyy siis YouTubesta yleensäkin.

Sitten hienompi tanssivideo muun ryhmän jo lähdettyä kotiin. Grazyna kuvasi, ja tässä on pituutta n.4min. Tämä löytyy YouTubesta (ja tästä) nimellä Tania y Dani bailan la bachata en Castuera.
                             
                                      * * *

Castuera on pikkuinen paikkakunta, jossa ei paljon kulttuuritarjontaa ole ja niinpä harrastuksiin kuuluu osallistuminen kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin. Se ei ole ihan helppoa, koska yleensä tieto tarjonnasta kulkee suusta suuhun. Onneksi on tullut uusia tuttavuuksia, joilta on kuullut huhuja tapahtumista ja lopulta sitten myös huomaa jonkun julisteenkin seinässä. Yleensä Universidad Popular, eli täkäläinen kansalaisopisto, järjestää jonkun kulttuuritapahtuman perjantai-iltaan, kuten viimeksi tämä espanjalaisen klassisen musiikin konsertti ihan ilmaiseksi.


Kuulopuheiden vuoksi tiesimme myös lukion päättöluokan järjestämästä muotinäytöksestä, jonka avulla he keräsivät luokkaretkeen rahaa. Se oli, kuten UP:n tapahtumatkin, Kulttuurikeskuksessa. Lippu oli vain 2€, mutta show oli kyllä todella hieno ja hyvin harjoiteltu myös. Mukava oli, että myös viisi poikaa oli uskaltautunut mukaan, mutta ehdottomasti hauskinta oli, kun 17-vuotiaat nuoret ottivat pikkusiskon tai –veljen mukaansa estradille.


Tässä melkein koko porukka shown jälkeen.
Hienosti hoidettu homma – ikävä kyllä Clara ei ollut mukana, vaikka on juuri tällä luokalla. Ei ollut muitakaan castueralaisia, Clara selvitti englannintunnillamme, että luokka on jakautunut kahtia, ja vain toisen kylän opiskelijat olivat mukana ja rahatkin menivät vain heille. Todella ikävää, kun heidän pitäisi kuitenkin lähteä koulun päättöretkelle keväällä yhdessä. Clara ei tullut edes paikanpäälle katsomaan esitystä.

Lisäksi yritän päästä käymään myös kunnallisella kuntosalilla. Se on urheilukeskuksen eli POLIDEPORTIVOn yhteydessä ja kuukausimaksu tai 10 kerran kortti on 15 euroa ja se maksetaan erikseen kunnantoimistoon – käteisellä tietenkin. Ensimmäisellä kerralla minulla oli erikseen sisätossut mukana, mutta kun huomasin, että olen ainoa kenkienvaihtaja, kävelen nyt minäkin kadulta suoraan laitteisiin.

Clemen ja Ana Isabel sattuivat paikalle samaan aikaan. He käyvät salilla joka päivä!
Pukukoppina toimivat tuossa seinällä olevat koukut. Suihku on kuulemma jossain alakerrassa Polideportivon tiloissa, mutta useimmat peseytyvät vasta kotona.



                             *  *  *
Minua kiinnosti kovasti, miten kansallispäivää vietetään täällä. Kansallispäivä, FIESTA NACIONAL, on 12.10. ja toinen nimitys päivälle on Día de Hispanidad, koska juuri 12.10. kuului Kristoffer Columbuksen (espanjaksi Cristóbal Colón) laivalta huuto ”Tierra”, eli maata oli näkyvissä: Columbus löysi Amerikan. Vuosi oli 1492.

Suureksi yllätyksekseni tätä päivää ei juhlita mitenkään! Jos se on viikolla, päivä on sentään vapaapäivä. Nyt oli lauantai, eikä kukaan oikein tiennyt, ovatko kaupat auki vai ei. Onneksi kaupassa sentään tiedettiin perjantaina, että eivät ole auki. Oikeastaan ihmiset eivät edes tiedä, että tämä on heidän kansallispäivänsä. Sitä juhlitaan ainoastaan Madridissa isoin sotilaallisin paraatein ja nähtävästi se on myös Guardia Civilin juhlapäivä. Näin ainakin Castuerassa.


Guardia Civil on perustettu Espanjaan 1844 ja nykyään se on santarmityyppinen poliisi tai turvajärjestö, jolle on määrätty tietyt poliisin tehtävät. Castuerassa heillä oli juhlapäivänä oma messu, johon naiset tulivat erityisen tyylikkäinä ja jossa guardia civil esiintyi paraatiasussaan, johon kuuluu erittäin epämukava TRICORNIO-hattu (ei sama kuin Manuel de Fallan säveltämässä baletissa nimeltä Kolmikolkkahattu eli El sombrero de tres picos, kuten itse luulin).

Grazyna turvallisessa seurassa.
Kunnanjohtaja, alcalde, asuu tässä ja hänellä oli sentään juhlaliputus kansallispäivän kunniaksi!

Guardia Civilin vaakuna.







keskiviikko 23. lokakuuta 2013

PIENI JÄÄTELÖSANASTO

Olen lähdössä käymään Madridissa ja sen vuoksi laitan tällaisen pienen sanastovälipalan – seuraava varsinainen teksti tulee ensi viikon alussa.

Jäätelö on HELADO, mutta en tiennyt, mikä on ’tötterö’ espanjaksi, joten tässä muillekin tiedoksi:

BOLA = (jäätelö)pallo    

  
CUCURUCHO =
 


TARRINA = 


Anteeksi tämä tietyn merkin mainostaminen, en huomannut asiaa ennen kuin vasta nyt. Ei ole edes mielimerkkini. Mutta pidän myyjästä, vaikka kuva hänestä ei nyt onnistunutkaan, oli nähtävästi ”bad hair day”, joten hän ei halunnut kuvaan.

Toinenkin pikkusanasto on tarjolla. Seija ja Jouko ihastuivat MENÚ DEL DÍA -nimiseen lounastarjontaan, kun kävivät lomalla Aurinkorannikolla. He valitsivat alkuruuaksi GAZPACHOn , eli andalusialaisen kylmäkeiton, aina jos se vain oli tarjolla.


Tässä yksi täkäläinen Menú del día:


PRIMEROS ovat alkuruokia, SEGUNDOS pääruokia ja POSTRE on jälkiruoka.

Sitten valitaan yksi kustakin ja tilaamisen voi hoitaa vaikkapa sanomalla DE PRIMERO…., POR FAVOR, DE SEGUNDO….., POR FAVOR

Jos et osaa ollenkaan espanjaa, ei hätää – saat ääntää täysin suomalaisittain ja hienosti menee!
Menú del día on HUOKEA mutta ruokaisa. Tässä ravintolassa kaikki yhteensä maksoi 8 euroa, SISÄLTÄEN juoman (esim. punaviini ja hanavesi).

Jos pitää espanjalaiset juhlat, jälkiruuaksi voi espanjalaisittain tarjota melonia näinkin:


Nimeksi voi antaa vaikkapa: Melón al extremeño.
Vieläkin yksinkertaisempi on jälkiruoka nimeltä MACEDONIA, joka tarkoittaa hedelmäsalaattia.



lauantai 19. lokakuuta 2013

ROMERÍA eli 23km KÄVELLEN

Castueran oman pyhimyksen, Virgen de Buensuceson juhlassa syyskuussa tutustuin Clemenceen (Clemen). Hän asuu lähellä ja kerran tavatessamme kadulla hän kysyi Grazynalta ja minulta, lähdemmekö mukaan kävelemään Cabeza del Buey’n neitsyen romeríaan. Minä kiinnostuin heti, mutta Grazynaa arveluttivat sekä aamuherääminen että pitkä kävelymatka.

Joka kerta, kun törmäsin Clemeniin, hän aikaisti herätystä ja lopulta lähtö oli klo 6:50 sunnuntai-aamulla. Kävelemään lähtivät myös Clemenin veli Jaci(nto) ja heidän serkkunsa Luci(a). Oli vielä ihan pimeä ja sää oli kylmä. Onneksi minulla oli paitsi neuletakki, myös farkkutakki sen päällä. En ottanut takkia pois koko matkan aikana, koska aurinko ei paistanut lainkaan. Lämmönsäteet tulivat kuitenkin näkyviin siinä vaiheessa kun saavuimme pyhäkköön.


Aamu on valjennut sen verran, että ihmiset jo näkyvät. Vasemmalla Clemen, sitten Luci ja Jaci.

Olemme jälleen katolisen uskon ytimessä. Federico García Lorcan näytelmissä puhutaan romeríoista ja halusin päästä näkemään, mistä oikein on kyse. Andalusian Huelvasta löytyy Espanjan tunnetuin romería, eli ROMERÍA DE ROCÍO, joka houkuttelee noin miljoona ihmistä paikalle joka kesäkuu. Luulen, että Andalusiassa tehdään näitä pyhiinvaellusmatkoja eniten, mutta täällä Extremadurassa ne ovat myös tuttu ilmiö. Niin tuttu, että kukaan ei edes ihmetellyt, että aion kävellä 30km. Alussa nimittäin luulin, että kävelemme Cabeza del Buey´hin saakka.

Clemen ja kukkiva pensas.

Romería voi tarkoittaa useampiakin asioita. Useimmiten se tarkoittaa joko matkantekoa neitsyen tai pyhimyksen temppelin luo esim. kävellen tai ratsain tai sitten paikan päällä olevaa juhlaa. Ihmiset täällä mieltävät sanan tarkoittavan Neitsyen odotusta nimikkopyhäkössä, näin ainakin tässä Belén-juhlassa, jossa Virgen de Belén tuotiin Cabeza del Buey’sta sen omaan pyhäkköön nimeltä Santuario de Nuestra Señora de Belén.
Tämä ermita on Cabeza del Buey’n tärkein historiallinen monumentti ja se on rakennettu 1200-luvulla . Se sijaitsee Almorchónissa n. 8-10km päässä paikkakunnan keskustasta.  Varsinainen iso ja tunnettu Romería de la Virgén de Belén tehdään Cabeza del Buey’hin saakka 27.9. joka vuosi.


Aamun pimeydessä alkumatkalla minulle vasta selvisi, että emme mene ihan Cabezaan saakka, vaan pyhäkköön, jonne matkaa on 23 tai 24km. Heti helpotti, koska olin ollut hiukan epävarma kestävyydestäni 30km suhteen. Kyselin Clemeniltä matkan tarkoitusta ja hän kertoi heidän kävelevän sinne uskosta, mutta monet menevät juhlaan tehdäkseen Neitsyelle lupauksen.

Olen sen verran ymmärtänyt tästä Neitsyt-asiasta, että vaikka paikkakuntien suojelusneitsyillä on aina eri nimi ja ne ovat erinäköisiä, kyseessä on kuitenkin ihan sama Neitsyt Maria. Meksikossa ja kaikissa Amerikan maissa on yhteinen tumma Guadalupen neitsyt, jonka mielenkiintoiseen historiaan olen saanut tutustua ja joka on mielestäni hiukan eri asia kuin nämä Espanjan monet neitsyet (mutta sama Neitsyt Maria kuitenkin). Luterilaisen kirkon jäsenelle katoliset seremoniat ovat hyvin vaikeita ymmärtää tai aina edes hyväksyä, mutta totta kai pitää olla mahdollisimman kunnioittava. 
Encina.

Kävely sujui oikein hyvin ja miellyttävästi, olihan minulla kolme juttukaveria. Naiset puhuivat aivan valtavasti ensimmäiset 12km (noin), sitten jotenkin tuli hiukan hiljaisempaa. Otin paljon valokuvia ja se hidastutti etenemistä. Kuten myös se, että Clemen määräsi veljensä ottamaan minulle tammenterhoja, BELLOTAS.
Koko Extremadura on ylpeä näistä rautatammen (encina) terhoista, niitä käytetään usein mainoskuvissa ja bellota-sanaa esim. baarien nimissä. Näitä makeita terhoja syövät ne tummat possut, joista tehdään terveelliseksi kehuttua kinkkua Jamón Ibérico
Bellotas.
Jaci joutui poimimaan minulla vielä ison määrän MELCHILLOS, eli kvitteneitä, kun Clemen halusi, että teen niistä jälkiruokaa (pelar, cocer y añadir azúcar).
Melchilleros, eli kvittenipuita.


Jacinto myös jujutti meitä, ajatus oli kylläkin kaunis. Luci oli aika väsynyt ja hänellä oli liian tasa- ja ohutpohjaiset kengät, joten jossain vaiheessa matka alkoi tuntua hänestä rankalta. Jaci lupasi aika monta kertaa, että kohta olemme 17km kohdalla. Kyllähän me lopulta sinne tulimme, mutta emme siinä vaiheessa vielä, kun hän antoi ymmärtää. Hän lupasi myös matkan alussa lyhyemmäksi kuin miten siinä sitten lopulta kilometrejä oli. Mutta tarkoitus oli hyvä!

Kävellen tehdyt pitkät pyhiinvaellusretket ovat näillä seuduin niin tuttuja ja tavallisia ja hyvin vanha traditio, joten ”asioiden hoitaminen” suoritetaan siinä sivussa tien varteen, eikä kenelläkään ole minkäänlaista hämäännystä (mitä nyt minulla). Tilannetta varten on oma sananlaskunsa: ”Si quieres ver a tu compañero andar, párate a mear”.

Kaikki metsästäjät pysähtyivät juttelemaan.
Tämä tie, jota kuljimme, oli leveä mutta autio, ainoastaan metsästäjät kulkivat harvakseltaan ohitse autoineen ja koirineen. Ja jokainen heistä oli seuralaisilleni tuttu. Jacinto on metsästänyt koko ikänsä, mutta juuri nyt käy kokeilemassa vain silloin tällöin. Maatiloille pitää maksaa todella paljon metsästysoikeudesta ja metsästettävää on hyvin vähän! 

Minusta oli hassua, että tuo keltainen aro oli metsästysmaastoa, Suomessa kun maastona ovat vihreät metsät. Jonkun pyyn onnistuin juuri ja juuri näkemään, mutta en esimerkiksi ainuttakaan jänistä, vaikka jos maksaa noin kovin, olisi mukava saalistakin saada. Eivätkä ihmiset edes pidä riistan mausta täällä, näin Clemenin mukaan, joten ei metsästäjänä leivän saanti ole kovin helppoa.



Kuljimme usean FINCAn eli maatalon ohi. Ne ovat kaukana toisistaan, ihan yksittäisiä ja yksinäisiä saarekkeita. Kaikilla fincoilla oli iso määrä lampaita, joista tehdään La Serenan kuuluisaa juustoa.

Näimme myös sisällissodan aikaan täällä ammuttujen uhrien muistomerkkejä rautatien varrella. Reitti on yksi La Serenan sisällissodan historiallisista reiteistä. Myös pyhäkön lähellä on kaatuneiden muistomerkkejä.


Minulla oli aurinkorasvaa, aurinkolasit päälaella ja Clemenin antama lippis kädessä. Kaikki turhia, pilvet peittivät taivaan.
17 kilometrin pyykki on tässä!

Kaatuneiden risti (Cruz de los Caídos). Pystytetty vasemmistolaisten sisällissodan alussa 1936
surmaamien Castueran oikeistolaisten muistoksi.
Clemen halusi olla pyhäkössä klo 12, koska hän ajatteli, että Belén tuodaan paikalle silloin. Koska meillä oli ollut paljon valokuvauspysähdyksiä ja veli oli kerännyt minulle hedelmiä, ei ollut aikaa, Clemenin mielestä, syödä eväitä jossain istuen, joten söimme eväät kävellessämme. Tällä kertaa Belén kuitenkin viipyi kauan matkallaan, joten meillä ei olisi ollut minkäänlainen kiire, mutta sitä emme vielä tässä vaiheessa tienneet.

Eväät syötiin kävellessä.

Enää 340km Madridiin.
Matka jatkui.



Sitten näkyikin jo Almorchónin keskiaikainen linna eli Castillo de Almorchón, joten Clemen tiesi, että nyt olemme lähellä.

Lucilla oli tässä vaiheessa hymy jo kokonaan hyytynyt, toinen jalkapohja oli sen verran kipeä. Minulla tai sisaruksilla ei sen sijaan ollut mitään hätää; yllättävän kevyesti matka taittui, kun oli mukavaa seuraa, eikä kuljettu nopeasti – ja hyvät kengät!



Seuraavassa kuvassa olemme juuri päässeet onnellisesti perille.
Luci istui tämän jälkeen paikallaan, kun me muut tutustuimme isoon markkina-alueeseen. Markkinat kuuluivat juhliin, mutta teltat eivät. Pyhäkön ympäristö on hyvin suosittu leirintäalue ja nytkin telttoja oli paljon ja erilaisia grillejä ja hyvin isoja ruokailuryhmiä jokaisen pöydän ympärillä.




Jalavat (olmos) koristavat kauniisti pyhäkön ympäristöä ja ne ovat saaneet kunnianimen "Olmos Singulares".
Seurasimme, kun Cabeza del Buey’n suunnalta tuli valtavan pitkä autojono – ja myös kävelijöiden jono. Castueralaisia oli paikalla useitakin, mutta me olimme ainoat kävelijät. Castuerasta kaikki muut tulivat autoilla, lähempää tuli myös muita kävelijöitä.



Clemen on erinomainen järjestämään asioita. Hän onnistui puhumaan meidät sisälle kirkkoon odottelemaan, vaikka ovet olivat tuossa vaiheessa jo väliaikaisesti suljettu. Hän nimittäin halusi, että minulla olisi mahdollisimman hyvä näköalapaikka sitten kun Neitsyt saapuu. Näin pääsin miesten kanssa ikkunasyvennökseen, missä pääsi seisomaan korkealla. Jouduimme odottamaan hyvin kauan, mutta vihdoin alkoi musiikki kuulua.

Vieressäni oleva José Ministro (hänet tunnetaan vain Ministerinä, sukunimistä johtuen, pöytävarauksetkin hän tekee aina nimellä Ministro, ihmiset eivät useinkaan tiedä edes etunimeä) kertoi, miten valtavan liikuttava hetki on tulossa, hänkin itkee. Ja Clemen selvitti, että Castueran Buensuceso ei ole mitään Belénin rinnalla. 

Näistä vakuutuksista huolimatta meikäläisen protestanttinen mieli pysyi kylmänä, enkä oikein tiennyt, miten olla ja mitä vastata, kun kysyttiin, että Heli, eikö olekin upeaa tai Heli, mitä nyt tykkäät jne. Mutta otin valokuvia. Ja kyllä eräät naiset oikeasti itkivät, kun Belén tuotiin sisään ja vietiin paikalleen.


Tässä Belén vähän lähempää.

Muuta ei sitten ohjelmassa ollutkaan, hämmästyksekseni. Ei ollut pappia, eikä ketään muutakaan puhumassa, ei rukouksia, ei mitään ohjelmaa sen jälkeen kun Belén saatettiin paikalleen ja huudettiin useita kertoja kolmikertainen ”Viva la Virgen de Belén”, johon vastattiin ”¡Viva!” Ei siis myöskään tanssittu pasodoblea!
Se oli siinä.

Paitsi että Clemen puhui taas jonkun ympäri ja niin meille aukaistiin sivuovi ylös, josta löytyi kaapisto, jonne ihmiset ovat tuoneet kiitoslahjojaan Neitsyelle. Ja sitten hän hankki oksia ja pikkukortteja minulle ja muille muistoksi Belén Neitsyestä.




Sen jälkeen menimme taas tutustumaan markkina-alueeseen ja odottelemaan AUTOKYYDITYSTÄ  kotiin. Clemenin toisen veljen piti hakea meidät, mutta hän oli luullut, että joku muu on tulossa ja oli mennyt nukkumaan, koska oli siestan aika ja koska hän oli vilustunut (täälläkin vilustutaan syksyn tullessa!). Sitten olikin Clemenillä järjestelemistä, että päästiin kotiin – kaikki mahdolliset kyydinantajat nimittäin nukkuivat siestaa.
Ehdotin, että palaamme jalkaisin, mutta ehdotukseni ei herättänyt vastakaikua…



Makeiskauppias oli Castuerasta. Takana näkyy telttailualuetta.
Minulla oli kuitenkin seurana yksi englanninoppilas, jonka tunnilla olin vieraillut. Hän muisti kirkkaasti väkimäärän sekä Espanjassa että Suomessa, kun olin molemmat opettanut englanniksi, joten lahjoitin hänelle farkkutakissani olleen lippupinssin. Cristina oli pinssistä ikionnellinen ja ylpeä! Tutustuin samalla koko perheeseen ja sain selville, että hekin asuvat ihan minua lähellä Castuerassa.

Cristina ja pikkuveli Israel.
Koska oli paljon aikaa odottaa, Cristina kertasi kanssani englannin sanoja, kroppa ja vaatteet olivat hyvin muistissa.
Tässä koko perhe, äiti Ana Isabel ja isä Carlos.


Clemenin järjestämät muistot romeríasta.